maanantaina 14. syyskuuta 2009
sunnuntaina 17. toukokuuta 2009
Hugo 8v.
Ihana, Rakas OmaPikkuKoiramme Hugo täyttää tänään 8v.
Paljon Onnea Hugolle ja kaikille Hugon sisaruksille!
Sankarimme naatiskeli perinteisellä maksalaatikko-nakkikakulla heti aamutuimaan. :)
Paljon Onnea Hugolle ja kaikille Hugon sisaruksille!
Sankarimme naatiskeli perinteisellä maksalaatikko-nakkikakulla heti aamutuimaan. :)
perjantaina 15. toukokuuta 2009
Kevättä rinnassa
Osa 1, Hugon kevätseikkailu. :)
Olin eräänä kauniina päivänä töihin lähdössä. Ennen lähtöä päästin koiran pihalle ja odottelin miestäni kotiintulevaksi omista töistään. Lapset odottivat sisällä leikkien, eihän minulla pitänyt mennä kuin muutama hetki. Näin, että Hugo meni asioilleen tonttimme nurkalle, jossa on metrikakskyt verkkoaidat joka puolella. Ajattelin, että sinne se menee ja tulee hetken päästä takaisin, niin kuin aina. Ja katselin kukkapenkistä pilkistäviä taimien alkuja. Parin minuutin päästä menin vilkaisemaan, että joko se koira tulisi...
Ei näkynyt koiraa, ei missään. Huusin, ei tullut. Huusin ja huusin, ei tullut. Peijjooni, nyt se lähti livohkaan. Aita on korkea ja reikiä ei ole, joten se on hypännyt ylitse!!! Ei voi olla totta!! Voi taivas, ei, ei nyt. Kohta tulisi kiire...
Menin sisältä hakemaan hihnan ja huikkasin lapsille, että äiti menee etsimään koiraa, se karkasi. Huusin, eikä vieläkään koira tullut takaisin. Huoh. Hyppäsin autoon ja ajelin lähikorttelit. Ei näy koiraa. Pala nousi jo kurkkuun, meillä kun on junarata ja iso kutostie aika lähellä.
Ajoin kotiin ja arvelin, että koira on tullut jo takaisin. Eipä näkynyt. Samassa tuli mies ja minun oli ihan pakko lähteä itse töihin. Itku silmässä ajelin työmaalle. Tiesin, ettei koira itse osaisi tulla kotiin, vaikka olisi vain ihan lähelläkin.
Mies oli tällä välin käynyt pyörällä lähialueet läpi. Ei näkynyt koiraa. Sitten hän oli soittanut löytöeläintaloon ja joku ihana ihana ihminen oli soittanut sinne. Koiran tuntomerkit täsmäsivät ja löytöeläintalon henkilö oli juuri lähdössä koiran kanssa. Ajelikin sitten meille. Tarina päättyi tällä kertaa onnellisesti.Kolmen korttelin päästä sen oli joku ihana ihminen tavannut kotinsa pihalta. Kehui vielä koiraa ihanaksi ja sanoi, että voisi pitää vaikka itsekin. No, Hugohan tykkää ihmisistä, eikä vierasta ketään. Sain puhelinsoiton töihin, että koira on kotona hyvissä voimissa ja tietysti kuulin koko tarinan. Ja työvuoro saattoi jatkua helpottunein tunnelmin.
Mitä teki koira? Se mökötti meille, että hänet oli näin seikkailultaan palautettu kotiinsa. Pöh. :) Siitä lähtien on hauvelimme ulkoillut tasan tarkkaan hihnassa ja valvovan silmän alla. Kerta se on ensimmäinenkin ja muistijälki koiran mieleen jäi. Saattaahan se lähteä toistekin.
Saimme kunnon opetuksen ja olemme kiitollisia ja onnellisia, että tämä ihana karvakorvamme kuitenkin löytyi takaisin kotiin vielä. Olin jo ajatellut, etten näkisi sitä enää koskaan...
Olin eräänä kauniina päivänä töihin lähdössä. Ennen lähtöä päästin koiran pihalle ja odottelin miestäni kotiintulevaksi omista töistään. Lapset odottivat sisällä leikkien, eihän minulla pitänyt mennä kuin muutama hetki. Näin, että Hugo meni asioilleen tonttimme nurkalle, jossa on metrikakskyt verkkoaidat joka puolella. Ajattelin, että sinne se menee ja tulee hetken päästä takaisin, niin kuin aina. Ja katselin kukkapenkistä pilkistäviä taimien alkuja. Parin minuutin päästä menin vilkaisemaan, että joko se koira tulisi...
Ei näkynyt koiraa, ei missään. Huusin, ei tullut. Huusin ja huusin, ei tullut. Peijjooni, nyt se lähti livohkaan. Aita on korkea ja reikiä ei ole, joten se on hypännyt ylitse!!! Ei voi olla totta!! Voi taivas, ei, ei nyt. Kohta tulisi kiire...
Menin sisältä hakemaan hihnan ja huikkasin lapsille, että äiti menee etsimään koiraa, se karkasi. Huusin, eikä vieläkään koira tullut takaisin. Huoh. Hyppäsin autoon ja ajelin lähikorttelit. Ei näy koiraa. Pala nousi jo kurkkuun, meillä kun on junarata ja iso kutostie aika lähellä.
Ajoin kotiin ja arvelin, että koira on tullut jo takaisin. Eipä näkynyt. Samassa tuli mies ja minun oli ihan pakko lähteä itse töihin. Itku silmässä ajelin työmaalle. Tiesin, ettei koira itse osaisi tulla kotiin, vaikka olisi vain ihan lähelläkin.
Mies oli tällä välin käynyt pyörällä lähialueet läpi. Ei näkynyt koiraa. Sitten hän oli soittanut löytöeläintaloon ja joku ihana ihana ihminen oli soittanut sinne. Koiran tuntomerkit täsmäsivät ja löytöeläintalon henkilö oli juuri lähdössä koiran kanssa. Ajelikin sitten meille. Tarina päättyi tällä kertaa onnellisesti.Kolmen korttelin päästä sen oli joku ihana ihminen tavannut kotinsa pihalta. Kehui vielä koiraa ihanaksi ja sanoi, että voisi pitää vaikka itsekin. No, Hugohan tykkää ihmisistä, eikä vierasta ketään. Sain puhelinsoiton töihin, että koira on kotona hyvissä voimissa ja tietysti kuulin koko tarinan. Ja työvuoro saattoi jatkua helpottunein tunnelmin.
Mitä teki koira? Se mökötti meille, että hänet oli näin seikkailultaan palautettu kotiinsa. Pöh. :) Siitä lähtien on hauvelimme ulkoillut tasan tarkkaan hihnassa ja valvovan silmän alla. Kerta se on ensimmäinenkin ja muistijälki koiran mieleen jäi. Saattaahan se lähteä toistekin.
Saimme kunnon opetuksen ja olemme kiitollisia ja onnellisia, että tämä ihana karvakorvamme kuitenkin löytyi takaisin kotiin vielä. Olin jo ajatellut, etten näkisi sitä enää koskaan...
torstaina 23. huhtikuuta 2009
keskiviikkona 1. huhtikuuta 2009
Kevättä rinnassa
Heippa!
Pitkästä aikaa. :) Ollaan saatu pari haastettakin, kiitos, täytyy paneutua niihin myöhemmin.
Hiihtolomalla käytiin mökkeilemässä Mikkelissä. Kyllä koira nautti, kun oli kaikki oikean elämän aiheet, mökki, makkaraa, luontoa, ja kaikki tärkeät ihmiset lähellä, eikä kellään kiire mihinkään. Jesh!! Reissun kunniaksi käytiin sitten tutustumassa Mikkelin eläinlääkäriinkin, Hugolle tuli virtsatietulehdus ja antibioottikuuri iski päälle. No, se ei koiran menoa haitannut, onneksi. Oli muuten viimosen päälle ihana eläinlääkäri siellä!! :) Sitten käytiin Rahulan rehussa löytämässä kaiken maailman ihania juttuja, sai länderimmekin vierailla siellä ja sai kovasti kehuja hienosta käytöksestään ja siitä, kuinka reipas ja avoin läntsypoika meillä on. :) Tunnisti kauppias heti rodunkin, liekö Mikkelin seudun läntsykät vierailleet useinkin putiikissa?? ;-) Myyjä jaksoi vielä päivitellä, miten erinäköisiä kaikki hänen tapaamansa länderit ovat, johon vaan tuumasin, että meitä on moneen menoon sopivia. :-)
Maaliskuu mennä hurahti taas ennätysnopeasti, lähinnä työn merkeissä, eikä kotirintamalle kuulu oikein mitään uutta. Hugo jakselee oikein hyvin ja puuhailee näitä omia juttujaan täällä kotona. Ei siis oikein mitään uutta raportoitavaa. Kesää odottelemme! :-)
Pitkästä aikaa. :) Ollaan saatu pari haastettakin, kiitos, täytyy paneutua niihin myöhemmin.
Hiihtolomalla käytiin mökkeilemässä Mikkelissä. Kyllä koira nautti, kun oli kaikki oikean elämän aiheet, mökki, makkaraa, luontoa, ja kaikki tärkeät ihmiset lähellä, eikä kellään kiire mihinkään. Jesh!! Reissun kunniaksi käytiin sitten tutustumassa Mikkelin eläinlääkäriinkin, Hugolle tuli virtsatietulehdus ja antibioottikuuri iski päälle. No, se ei koiran menoa haitannut, onneksi. Oli muuten viimosen päälle ihana eläinlääkäri siellä!! :) Sitten käytiin Rahulan rehussa löytämässä kaiken maailman ihania juttuja, sai länderimmekin vierailla siellä ja sai kovasti kehuja hienosta käytöksestään ja siitä, kuinka reipas ja avoin läntsypoika meillä on. :) Tunnisti kauppias heti rodunkin, liekö Mikkelin seudun läntsykät vierailleet useinkin putiikissa?? ;-) Myyjä jaksoi vielä päivitellä, miten erinäköisiä kaikki hänen tapaamansa länderit ovat, johon vaan tuumasin, että meitä on moneen menoon sopivia. :-)
Maaliskuu mennä hurahti taas ennätysnopeasti, lähinnä työn merkeissä, eikä kotirintamalle kuulu oikein mitään uutta. Hugo jakselee oikein hyvin ja puuhailee näitä omia juttujaan täällä kotona. Ei siis oikein mitään uutta raportoitavaa. Kesää odottelemme! :-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)